tlp.fi

TLP Blog

Archive for the 'Tawastian Sumu' Category

Järven jäällä 2.3.2010

Tällä kertaa oli kamerakin matkassa.

Vois väittää, että keli oli suhteellisen raskas. Kun lumikenkä upposi yli, niin mentiin laakista puolen säären syvyyteen ja pohja oli aivan vetinen. Koirakin oli hiljakseen, kun kotiin saavuttiin ja huiputkin näemmä on jääneet pienemmiksi, kuin viime kerralla. Keskinopeus nyt kuitenkin ihan mukava. Hakuhommia harjoiteltiin hivenen ja loppuvaiheessa edestakaisin lönköttelyä uraa pitkin. Tuulen suunta oli lipulla merkitystä lähtöpaikasta hivenen vasemmalla sivulla edetä, eli lähes vastaiseen päästiin aloittamaan. Pitää vähän lyhentää lenkkiä, ettei opi säästelemään. Dataloggerikin toimi nyt edestakaisin, eli ihan bueno.

Muutama räpsy reissusta:

3 comments

Loggeri teki temput…

Jaahas, kävästiin tuossa sitten vetisellä Kankarisveden jäällä hivenen juoksuttelemassa. Omituista loggerin toiminnassa oli se, että paluujälkeä ei ole piirretty ollenkaan, vaikkakin kone oli vielä autolle palatessa päällä. Olisikohan joku asetushomma ? Sumu teki iloisia lenkkejä sinne tänne tuossakin, itseasiassa päästiin vastatuuleen tulemaan ja hivenen harjoiteltiin haun poikastakin. Eli parhaat piirrot puuttuu kokonaan !

Kuitenkin, näemmä 52km/h on koiruuden max. nopeus tuollaisessa omatoimisessa lönköttelyssä. Väliin mentiin korvia myöten hangessa, enimmäkseen kuitenkin polvitaivesyvyisessä lumipeitteessä. Tietenkin ohessa piti hivenen seisoa->urista->haukkua verkonmerkiksi jätetylle puunkarahkalle. Humoristista, mutta niin Sumumaista touhua =)

Kamera oli kotona, joten saatte tyytyä pelkästään loggerin piirtämään karttaan:

No comments

14.2.2010 1h20min lenkki umpisessa

Taas kun kelit ja aikataulut sallii, niin käväisimme lumikenkäreissulla. Googlen kartta tekee ikävästi juuri tuossa ’sumennuksen’, eikä kunnollista sateliittinäkymää saa. Pitää siirtyä alue nro. 2:lle, josta saa tarkempaakin kuvaa. Näyttää olevan googlen boikotissa em. asiassa muutoinkin tämä Jämsä-Jämsänkoski alue.

Tässä siis kuljettu reissu:

Kuljimme metsä-autotien pohjaa aluksi ja siinä oli jokunen muukin jolkotellut. Koiran kulku hivenen sen mukaan, eli ei sekään aivan suotta umpihangessa juoksentele. Tuo alapään lenkura sitten ihan totaalisen umpista ja heti ‘haku’ avautuu eri tavalla, kun ei ole vähälumista uraa juoksettavaksi. Koville joutui koira, kuten äijäkin. Väliin mentiin munaskuja myöten lumikengilläkin ja koira kahlas kyllä aivan ryömien eteenpäin. Silti keskinopeus nousi yllättävän hyväksi. Koira juoksi koko lenkin vatsaa raapivan ja reilusti säkäkorkeuden ylittävän lumen raskaudessa. Kyllä tästä kunto kohotetaan syksyksi sellaiselle tasolle, ettei se ainakaan siitä jää kiinni. Lintuja näimme tasan 2kpl, yhden teeren ja yhden pyyn. Kummallekkaan Sumu ei oikein seisontoja saanut, vaikka kovasti yritti. Muutama höntsäkuva tähän alle:

2 comments

GPS dataloggerin toiminta lenkityksellä.

Hintahan kapistuksella oli halpa, mutta toiminta hivenen vinossa myös. Alla on kahdella eri julkaisutavalla karttaa ja ongelma näemmä on, ettei Googlessa ole riittävän tarkkaa sateliittikuvaa tältä alueelta. Lisäksi Datalogger on sellaisen 20m väärässä tuossa kulussa.

Otetaan ensin googlemapsin kartta-näkymästä:

Sitten toinen kuva samaisen palvelun satelliittinäkymästä.

Keli oli raskas ja jos tuo loggeri nyt yhtään pitää paikkaansa, niin Sumu juoksi 4.3km 43min aikana. Maksiminopeus on ollut 30km/h ja keskinopeus 6km/h. En ole aivan 100varma tämän oikeellisuudesta. Ensin menimme ihan umpisessa, jossa hanki ylettyi koiran säkään asti. ‘Jänisloikkaa’ eteenpäin. Loggerin virhe on se, että se näyttää pienen vääryyden molemmissa kartoissa. Kuljimme tuonne metsä-autotielle ja sitten tietä myöten takaisin. Lisäksi auto jätettiin starttipisteestä hivenen alaspäin, risteyksen toiselle puolen. Olisikohan virhe joku 20-25m.

Tähän sitten pari kuvaa Sumusta ko. lenkillä..

Toiseksi alimmaisessa kuvassa tuo hangen syvyys on parhaiten näkyvissä. Lopputulema Dataloggerista, tulen varmaan käyttämään toistaiseksi jatkossakin, mutta kovin tarkkahan tuo ei ole. Luotettavuus nopeuksissa on kanssa niin ja näin, mutta muutoin ihan buenon helppo kapistus.

No comments

Lenkityksen seurantaa

Nonniin, monesti sitä mietitään että minkälaisia matkoja se koira kulkee maastossa. On puhuttu haun aikana 4-5x se mitä mies kävelee, jopa isommistakin kertoimista. Itseäni tuo on aina mietityttänyt ja jonkin verran tekniikkaorientoituneena päätin ottaa asiasta selvää. Kohdalle osui Ventus G730 GPS-Datalogger verkkokaupasta, eikä hintakaan ollut paha. Nyt loggeri kaulapantoineen on ompelijalla ja maanantaina sitä pitäisi päästä testaamaan. Ompelijan tehtäväksi jää tehdä pussukka, jossa tuo vajaan puolikkaan tulitikkuaskin kokoinen GPS-loggeri kulkee koiran matkassa.

Sumun kulun nyt suunnilleen tietää, mutta kohta siitä on tarkempi varmuus. Aika paljon juoksetan sitä kuitenkin peitteisessä maastossa ja hetkittäin se on poissa näköpiiristä muutaman minuutin aikoja. Suunta missä koira kulkee on kokolailla selvillä, mutta se miten kaukana se käy ja minkälaista kiemuraa näkymättömissä tekee, on arvoitus.

Itse tuli jonkinlaista treenipäiväkirjaa pidettyä, joten miksi en sitä pitäisi koiralle ? Garmin eTrex itselle taskuun ja oma matka on selvillä, sekä dataloggerin ansiosta kohta myös koiran kulkema reitti Googlen mapsin kartalle piirrettynä. Palikka itsessään on melko simppeli. On/Off kytkin ja 1 valo, joka vilkahtaa aina tallennuksen yhteydessä. Ohjelmistosta voi säätää tallennuspisteiden taajuuden yms. asioita, eli pitäisi toimia tähän tarkoitukseen. Säädän sen aluksi ottamaan tallennuksen 1s tai 1m kuljetun matkan aikana, joten piirrosta pitäisi tulla suht’ tarkka. Maanantaina tai tiistaina koetetaan ensimmäistä treenipäiväkirjan sivua tässä blogissa ja jos isännällä virtaa riittää, niin uppaan joka lenkin jälkeen karttoja näkyville.

No comments

‘Shar-Pointteri’ 12.1.2010

12.1 aamulla Sumu sai omituisen allergiakohtauksen. Tietoa siitä ei edelleenkään ole, mistä moinen johtui. Epäilyksen alla on työhansikas, jossa on mm. kromia nahkaa suojelevassa ‘talkissa’. Noh, sitten ollaan molemmat samaiselle aineelle allergisia, mikäli noin on. Reaktio tosin oli aika viivästynyt, sillä hanskan silppuamisesta oli kulunut reilu päivä ja en tiedä söikö se koko hanskan vai osan vaan. Mene ja tiedä, tässä verrokkikuvat 12.1. ja 13.1 jolloin olitiin jo kortisonipiikki saatu ja naamataulu suht’ normaalissa kuosissa.

“Shar-Pointteri”:

Pointteri:

Molemmat kuvat räpsästy Canon G10:llä ISO1600 asetuksella ja fillisalmaa kylmästi päin näköä.

Sitten tuo em. onnettomuus tapahtui ja Sumu on saanut totutella olemaan ainoa koiruus. Kyllähän sekin on Rheaa etsinyt, varovasti tulee lenkiltä ovesta sisälle tutkien vastaanottajan mielentilaa jne. Nyttemmin tullaan jo ihan ‘jihaa’-periaatteella sisään, eli vastaantulija on unohdettu. Ruokaa se lähinnä näykki ensimmäisen 3 päivän ajan, eikä meinannut kuppi tyhjetyä millään. Nyt ollaan jo palattu arkeen ja se ahmitaan muitta mutkitta tyhjäksi.

Kävimme tuossa myös lenkillä, kun leudompi pakkaskeli salli. Onhan mukava kävellä lumikengillä ja niin se tuntuu Sumukin juoksentelusta nauttivan. Oikeastaan ainoa ongelma tuntuu olevan hyvin esillä olevat ‘kulkuset’ ja niihin kun hangessa juoksentelu tuntuu ottavan. En tiedä onko koirille tarkoitettuja pallisuojia olemassa, mutta osaksi siksi rajoittelen maksimipakkasia tuonne -10°C paikkeille. Alle -15°C pakkasissa en juoksuttele ollenkaan, mutta kovilla kelkkaurilla tuossa -8°C-15°C välillä.

Jotta Blogi muodostuisi enemmän dataa sisältäväksi, niin tilasin Sumulle GPS-palikan verkkokaupasta. Tuosta pitäisi pystyä se päivän juoksumatka piirtämään Googlemapsin kartalle, mutta 35€ laitteista ei aina tiedä. Näemme nyt, kun posti tuon kiikuttaa ja sen koiran liiviin/kaulapantaan saa aseteltua. Sen verran insinööriluonne kuitenkin olen, että tällaiset ‘ihan kiva tietää’ asiat kiinnostavat.

Vihdoin alkaa oma suru olemaan sen verran ohi, että pystyy käsittelemään tuolta viimeiseksi lenkiksi jääneeltä reissulta sen viimeisen otetun kuvan Rheasta. Pistetään se nyt tähän stoorin lopuksi:

2 comments

Rhea 22.6.2001 - 14.1.2010 R.I.P

Toissapäiväisen lenkin päätös ei todellakaan ollut kovin iloinen. Rhea loukkasi jalkansa heti 10min juoksun jälkeen ja tänään kävimme lääkärissä. Oikeasta takajalasta ristisiteet poikki ja hivenen muutakin vauriota polvessa. Kävin ensin Korpilahdella ja siitä sitten välittömästi Keski-Suomen Eläinklinikalle. Siellä kuvauksien jälkeen päätin laskea Rhean ikuiseen lepoon. Ei ollut helpoin ratkaisu ja kyynel jos toinenkin on poskelle vierähtänyt.

Mieleen jää ne useat hienot hetket, yhteiset lenkit, reissut ja saaliit. Lähes kaiken koimme, mutta ennenaikaisesti päättynyt elo jättää hienot muistot ikuisiksi ajoiksi.

Ensimmäistä omaa koiraansa Rhea kaipaamaan jää isäntä ja metsäkaverit.

R.I.P

3 comments

Vuosi 2009 paketissa

Sivuston statistiikkaa ja pieniä hajatelmia vuoden varrelta.

Aloitetaan puhtaalla datalla.

Eli kuukaisittaiset kävijät listattuna. Kuva ladattu tässä 31.12.2009, joten se melko varmasti pitää kokolailla paikkaansa. Tuo kesäkuun kävijämäärä voi selvittyä pitkälti Himosfestivalin kuvilla, sekä jonkin verran talojen kuvauksilla. Lisäksi blogi on pykätty pystyyn 17.6.2009 ja sekin nostaa selkeästi tilastoja.

Mistä maista kävijät sitten pääasiassa tulevat, selvinnee seuraavasta:

Eli pitkälti kotomaispainotteisesti tämäkin kulkee. Joitakin hassuja USA:sta EU-alueelta ja Venäjältä. Luulen, että nämä selittyy enimmäkseen Honkatalojen (Polar Life Haus) kuvauksilla ja sitä kautta tulleella trafiikilla. USA:n porukka varmaan on enimmäkseen linkittäytynyt DeviantArtin ja Facebookin kautta.

Itseasiassa suorat linkkilistat, millä sivulle on tultu näkyy tästä alta:

Hivenen hakusanoista millä sivulle on ‘googlettamalla’ linkittäydytty, kun nekin on tuossa listattu:

Awstat antaa kyllä kaikenlaista mielenkiintoista dataa. Vuorokaudenajat, milloin sivustolle on tultu löytyy myös, eli aika iltapainotteista materiaalia on tämän sivuton kävijöille tarjottu:

Sitten vielä koko vuoden kävijöiden yhteenveto:

Mitä muuta sitten on tapahtunut vuonna 2009 ?

Ehkä tärkein yksittäinen tapahtuma löytyy uuden koiran hankinnan puitteista. Tawastian Sumu saapui kotiin tiistaina 5.5.2009. Kävimme koiran hakemassa Rhean kanssa kahdestaan, jotta käryt olisivat vanhemmalle koiralle tutut ennen varsinaista kuonokkain kohtaamista. Ilta sujahtikin ihan hienosti, hivenen jäykistelyä ja homma oli sitten leikkiä vajaa. Tässä vielä kuva Sumun ensimmäisen illan nukahtamisvaiheesta.

Sumu on jo koossa ohittanut Rhean, joten yhtä lutusia kuvia ei enää ole tarjolla.

Kuvausrintamalla oli hivenen vuotta aiempaa hiljaisempi kesä, mitä nyt ulkomaan reissuja tuli parikin kappaletta. Sveitsissä käväisin ja Pietari-Moskva linjalla. Suurin työllistäjä tuolla puolen on edelleenkin Honkatalot ja minulle se passaa varsin loistavasti. Joitakin häitä ja muutamia henkilökuvauksia tuli tuossa ohessa suoritettua. Lisäksi molemmat body- ja fitnesstapahtumat pakkotoistolle tallennettuna, kuten tavaksi on tullut. Näitä kisojen kuvaamisia voi enimmäkseen sanoa harrastekuvaamiseksi.

Kamerakalusto vaihtui Canonista Nikoniin ja vanhemmissa viesteissä onkin turinaa siitä riittämiin. Varsin tyytyväinen olen vaihdokseen ollut, joten ei siitä sen enempiä.

Metsästyshommat hoideltiin taas vanhaan malliin, Kuusamo-Vuostimo linjalla 10.9 alkaen ja sitten lokakuun loppupuolella vielä viikko Ruotsin Sattajärvellä. Molemmista näistä reissuista löytyykin turinaa aiemmista viesteistä.

Mitä tässä enempää, vajaa 6h vielä vuotta 2009 jäljellä ja silleen.

Hyvää vuotta 2010 kaikille tasapuolisesti !

No comments

Peltotöitä itsenäisyyspäivänä

Tässä ollaan koiruuksien kanssa lepäilty, kävästy välillä pelloilla etsimässä fasuja ja olla möllötetty vaan. Tänään kävästiin Sumun kanssa kahdestaan hivenen opettelemassa hakutyöskentelyä ja samalla yritettiin yhytellä fasaaneja riistatöihin. Haeskelu ei aukea vieläkään itsestään aivan täysin, mutta parempaan suuntaan tuo on homma on etenemässä.

Fasaanit löytyi vanhasta tutusta paikasta ja itseasiassa teimme tästä eteenpäin 3 riistatyötä. Kahdesta kerkesin kuvan näppäämään.

Hyvää tässä hommassa oli se, että Sumu pysähtyi kahdessa seisonnassa. Avanssi tuntuu olevan todella räväkkä, eli sen kanssa ei ainakaan toistaiseksi ole pienintäkään huolta. Koira oli 2. seisonnan jälkeen tuolla pusikossa istuallaan ja kun rämmin siinä kohti pysäytyspaikkaa, niin aivan meidän vierestä karkottui fasaani naaras. Lähellä oli, ettei menty perään, mutta onneksi sit-käsky toimi ihan siedettävän tehokkaasti ja Sumu pysyi siinä paikallaan. Tämäkin asia varmaan tulee vielä muuttumaan jossain vaiheessa, mutta näin sen pitäis toimia. Kokonaisuudessaan tuossa pusikoissa oli kymmenkunta fasua ja tätä samaista parvea seisokeltiin siis kolmeen otteeseen. Viikko takaperin samat mestat, joten eiköhän ne siellä ole vielä ensi viikollakin. Käydään katsastamassa ja harjoittelemassa… josko saataisiin parempaa kuvaakin aikaiseksi, siis sellaista jossa seisonnan kohde näkyy myös.

Loppumatka autolle palatessa meni ihan säntäillessä, tosin tehokkaan oloisesti yritti mokoma riistaa vielä etsiä, sitä kuitenkaan löytämättä.

No comments

Kauhajoella KKK-HHS ry:n Pointterijaoksen kauden päättäjäisissä

Työt haittaa vapaa-ajan harrastuksia, mutta onneksi sain lauantain iltavuorolle tekijän ja pääsin kauden päätökseen Kauhajoelle. Kanakoirakerhon pointterijaos oli tehnyt hienon tapahtuman syksyn päätökseksi. Lauantaista sunnuntaihin suoritimme peltopyylaskentaa Kauhajoen Kainaston kylän pelloilla. Paikalle oli saapunut mukavasti väkeä ja Sumun sisaristakin tuli nähtyä useampi. Lauantain aamuinen lähtö ja nippa nappa pelipaikalle kerkiäminen ei päivän hauskuutta rajoittanut. Porukka jaettiin ryhmiin ja jokaiselle saatiin omat alueet. Meidän ryhmä oli lauantaina oikea nuorisojaos, sillä mukana oli Tawastian Siinto, Silvia ja Sumu. Mahtui porukkaan myös hivenen kokeneempaakin koiruutta. Uusimäet olivat samassa ryhmässä ja heillä oli matkassa 25.10 Köyliön kisassa VOI-1:en saavuttanut Tasangon Dan.

Vas. Marikki Forell, Janne Uusimäki, Keijo Uusimäki.

Päivä sujui koirien osalta suht’ mallikkaasti, vaikka molemmista riistatilanteista vastasikin Tawastian Siinto, nuorukainen siis löysi 2 peltopyyparvea ja muut koiruudet saivat jäädä nuolemaan tassujaan tällä saralla. Varsin hyvässä kehitysvaiheessa menossa siis.

Iltaruokailua suoritettiin koko porukan voimin Asuulissa. Oli mukava turista ja tavata kokeneempaa Pointteriporukkaa, kun itse näiden veijareiden kanssa on vielä tulokas. Iltasella rupesi ramaisemaan jo hyvissä ajoin, joten itselleni valomerkki tuli melkoisen aikaisin.

Sunnuntaina aamuruokailuun hyvissä ajoin ja pienen siivoilun jälkeen avaimet pois ja kohti Kainastoa. Porukka jaettiin uusiksi ja edelleen päästiin nuorisojaoksena matkaan. Tällä kertaa emme havainneet peltopyitä, mutta pari rusakkoa eteen kyllä tupsahti. Yllättäen Sumu pysähtyi suhteellisen järkevälle etäisyydelle, kun rusakon törmäsi ylös. Lisäksi koko viikonlopun palkinto tuli, kun Sumun emä Sonja seisoi fasaaneja ja Sumu otti siihen taakse säestyksen. Ennen paikalle/kuvausetäisyydelle kerkiämistä tilanne tössitiin kolmannen koiran toimesta, mutta olihan tuo hieno tilanne kokonaisuudessaan. Aina sattuu ja tapahtuu, mutta hauska viikonloppu on takana. Alle muutama kuva vielä ja loppuun toteamus, että kevätpäiville on pakko lähteä jollei mitään aivan radikaalia estettä tule.

Kaikki kuvat http://www.tlp.fi/kkk_hhs_22102009/

1 comment

Next Page »