tlp.fi

Täytyyhän se myöntää, ettei Sumu ole mikään todellinen vesipeto. Eilen käväistiin uimassa ja sellaisessa matalassa lahdessa Sumulle tuli pien arviointivirhe. Kutsuin itseasiassa Rheaa noudosta luo, niin Sumuhan säntäs pointterimaisen suoraviivaista reittiä. Mitä nyt joutui uimaan 3-4 m siinä välissä.

Tänään sitten otin kamerankin matkaan ja ajattelin, jotta josko sais siellä matalassa päässä rapualtaita tuota koiraa uitettua. No eihän se rintasyvyyttä pidemmälle siinä mennyt. Sitten palasimme jyrkemmän rannan kautta kohti autoa ja heitin Rhealle dummyn veteen. Sumu lähti matkaan siihen noutoon ja ui nyt hivenen pidemmän matkan. Ei jaksanut ihan puoleen väliin noutohommaa. Tässä huomaa, kuinka kova tuo kateusaspekti on ja meinaankin käyttää sitä hyväksi, jotta saan Sumun noutamaan myös vedestä. Sorry kuvakulmaa, tarkoitus ois ollut päästä kuvaamaan likempää vedenpintaa.

Paikallaan pysymistä ollaan harjoiteltu ja nyt ei ilman lupaa tulla auton takaluukusta, ruokakupille ja kestää se 10-20s paikallaan jo makupala maassa nenän edessä. Pikkuhiljaa tästä edetään. Kiirettä en pidä, kunhan saisi syksyyn mennessä edes jotakuinkin ymmärtämään käsitteen paikka, riippumatta tilanteesta. Työt koiran perustottiksen kanssa jatkuu ja toivotaan, että se pysyy yhtä leikinomaisena ja hauskana, kuin tähänkin asti.

Kun sitä kuitenkin kysytään jossain vaiheessa:

Aloittelin kuvaamisen vuonna 2001 Canon EOS 5:lla. Lähettelin Skodan WRC-valokuvakilpaan kuvia Suurajoista ja sieltä tulla pätkähti liikesarjan 1. ja 2. palkinnot. Kuvattu EOS 5, EF 300 4L, Fuji Sensia 400@800. Skannattu tasofilmiskannerilla, joten sen mukaista on tekninen jälki nykypäivänä.

Kuvat:

Tämähän tietenkin innosti kuvaamaan entistä enemmän. Erilaisia aiheita kuvaillen meni seuraavat pari vuotta. Vuonna 2004  kuvasin Himosfestivaalin ns. kakkoskuvaajana. Festareita varten sain Vesa Kakkorilta lainaan digijärkkärin EOS 10D:n nimellistä korvausta vastaan. Jokusen ruudun +yhdet häät olin Hietakankaan Artsin D30:llä aiemmin kuvannut, mutta 10D oli jotain eri maata. Siitä kannatti maksaa pieni korvaus, koska kuvamäärää oli +2000 laukausta yhden festarin aikana. Päätös filmistä digitaaliin siirtymisestä tuli aikalailla tuolla keikalla ja jo heinäkuussa tuli AC-Fotosta Saksasta EOS 10D. Sittemmin omistuksessa on ollut digirunkoja 10D, 20D, 5D 1DmkIIN, 1DsII ja 1DmkIII. Optiikoissa olen pitkälti noudattanut 1. hairahduksen jälkeen linjaa, että vain parasta mitä voi ostaa. EOS 5:n kaveriksi 1. putki oli tietenkin EF 75-300 3.5-5.6 II tai III:s malli. Sillä yritin epätoivoisesti käydä kuvaamassa metson soidinta, mutta heti lintujen ilmaannuttua loppui diafilmistä valotusvarat näillä aukoilla.

Sitten kaverilta lainattiin Sigma 70-210 f2.8 APO ja EF 300 4L. Kaverilla oli duuniprojektit sen verran pahasti kesken, että taisi mennä muutama vuosi ettei hän kameraan kerennyt koskea. Sigmasta posahti 10D:n aikana AF, mutta se onneksi meni päivitykseen valmistajan taholta muutoinkin, koska 10D->20D välissä AF:n ohjausparametrit muuttuivat ja Sigma päivitti näihin ‘pro-putkiinsa’ nuo ohjaussirut ilmaiseksi. Sitten tuli L-sarjalaiset 70-200 2.8L IS, 24-70 2.8L, 16-35 2,8L II, 85 1.2L II jne., eli ‘pysyvempää’ kalustoa. Superlaajakulmana toimi Sigman 12-24, josta ei vieläkään mitään kamalan pahaa sanottavaa ole. Parasta mitä Canoniin saa AF:n kera tuolta polttovälialueelta, itseasiassa lienee ainoa täysikennoiseen soveltuva suprelaajakulma. Kokeilin välissä kiinteätä 14/2.8 Sigmaa, mutta tämä zoomi oli jopa kuvalaadultaan parempi. Pääasiassa kuitenkin kuvaukset tulee tehtyä jalustalta tämän polttoväliluokan kakkuloilla, joten valovoimaetukaan ei niin merkittävä ole.

Välissä hairahduin keskikokoistenkin puolelle, digi tosin siinä rinnalla ja ensimmäinen kapistus oli Bronican ETR-S varustettuna normaalilla eli 75mm obiskalla. Sittemmin hankin Mamyan RZ:an kun se kalustomyynnin ‘palkkiona’ jäi käytännössä 0€ hinnalla lapaseen. Siihen oli prismaa ja 50mm, 110mm ja 180mm obiskat. Lisukkeeksi hankin radiolaukaisimen ja pari lisäperää. 67:aa tuli kuvattua suhteellisen paljon, negana, diana ja mustavalkoisena. Samalla kävi kahdesti omistuksessa ‘retroilukamera’ Pentax LX. Loppupelissä huomasin kuitenkin, ettei filmi tarjonnut minulle värikuvaajan toimessa oikeastaan mitään, kun en palkkiakaan ollut hankkinut. Lopulta siis kaikki filkkavehkeet meni myyntiin ja enää hyllyssä on jotain koristelaitteita, lähinnä vanhoja paljekameroita. Ainoa, mikä vieläkin kiinnostaisi filmipuolella on Mamyan 7 II:n. Mittaetsinkameran hankin joskus, toivotaan että filkkatarjontaa on vielä silloin olemassa.

Palataan siis digitaaliin ja sen suurimpaan murrokseen, eli Canonista Nikoniin vaihtoon.

Kamerakalusto on tuossa huhtikuun alkupuolella vaihtunut ja ensituntumaa otettu. Entinen kalusto oli siis Canonin ‘kärkipäästä’ olevaa kalustoa (rungosta + 120-300:sta olen tännekin kirjoitellut jutun aiemmin)

Canonit:

- Canon 1DmkIII

- Sigma 120-300 f2.8 EX APO HSM

- Canon EF 24-105 4L IS

- Canon EF 16-35 2.8L II

- Canon EF 85 1.2L II

- Sigma 12-24 Sigma

- 1.4 TC

- Kenko loittorengassetti

- Canon kulmaetsin

- 580 EX salama

Sitten saavutaan nykykaluston Hand’s On -previkkaan, ei vielä mitään syvällisempää mutta sitäkin tulee ajan kanssa. Rungoksi valikoitui siis Nikon D3, tässä mietin pitkään D700:en hankintaan, mutta päädyin kuitenkin tähän lippulaivaan Nikonin valikoimasta, sillä Canonissakaan ne ei ole koskaan pettäneet:

Rungon tuntuma on hyvä heti alkumetreiltä. Tosin täytyy myöntää, että pieni ero otteessa vaaka-/pystykuvaus välissä on isompi, mitä se oli 1DmkIII:ssa.  Tuohonkin on tosin jo tottunut. Joitakin erinomaisia ratkaisuja on, kuten valintakiekon kunnollinen lukitus,  omat valintanamiskat valotuksen mittaukselle ja autofocukselle. Tällaisina ne on erittäin nopeita käyttää, eikä niitä tarvitse valikkojen takaa etsiä. Säädettävyys rungossa on ‘way over’, eli en vieläkään ole noihin kaikkiin nappeihin omia toimintojaan valinnut. Lähes jokainen namiskyykkelit on jollain tapaa ohjelmoitavissa ja sanotaanko, että ajan myötä tulen niihin ohjelmoimaan tarvittavat toiminnot. Pitkälti nyt ollaan jo sellaisessa perussäädössä, mutta varmasti vielä löytyy käyttöä helpottavia tekijöitä, kun ne vaan hokasee.  Lisäksi Canonilla on paljon kirittävää ISO-automatiikan kanssa. Nikonissa voit säädellä ajan/ISO-asteikon halusi mukaan, mitä taas Canonilla on rajusti rajoitettu. Ehkä jos sais Nikonin Auto-ISO:sta valittaa, niin osa-aukot sais olla matkassa. Sillä ISO6400 on jo selkeästi kohinainen myös printtinä, mutta ISO4000 menis vielä suht’ hyvin.

Aasinsiltaa myöten siis kohinaan. Siitä voisi lisätä vielä sen verran, että Canonissa olin tottunut enemmän värikohinaan, punaisia pisteitä siellä täällä ja ne on käytännössä pirun ikävän näköistä. Nikonin kohina on enemmän monokromaattista, filmimäistä raetta joka estetiikkapuolella ei pilaa kuvaa värikohinamaisesti. Kohinamääristä yms. en jaksa ruveta juttelemaan, ne voitte käydä todentamassa vaikka www.dpreview.com:sta.

AF:ää jos vertaa 1DmkIII:n ja D3:en välillä, niin noissa ei oikeastaan ole paljoakaan eroja. Canonin tarkennuksen etu on se, että se lähtee ns. ‘kuin rusakko makuulta’ ja Nikon hivenen hitaammin. Totuttelukysymys ja alkaa olemaan jo Nikonin kommervenkit hanskassa tuolta osin. Lisäksi ehkä Canonin ristikkäissensorien sijoittelu reunemmalle tuo enemmän käyttökelpoisutta, mutta tässä ne menee aikalailla 50-50. Hieman allekirjoittaneella oli ongelmia tämän Nikonin AF:n käytön kanssa, mutta kun muutti ripauksen kuvaustapaa sen ongelmat ovat poistuneet.

Optiikoista:

NIKKOR 14-24mm f/2.8G ED AF-S

Tässä oli ehkä se suurin syy vaihtaa kameramerkkiä. Jotain sellaista, jonka kanssa Canon ei ikävä kyllä ole edes samalla pelikentällä. Ei vinjetoi, ei muodosta pahasti CA:ta ja on nurkasta nurkkaan suht’ terävää materiaalia tarjolla. Ei jää valittamisen varaa. Parasta, mitä laajakulmissa voit kamerasi nokalle laittaa ja hakkaa lähes kaikki kiinteätkin kuvanlaadulla. Oikeastaan ainoa ongelma mikä on, on vastavalossa muodostuva heijastelu. No tuollainen pallomainen etulinssi ja vastavalo, ei taida toimia kovin hyvin yksiin missään merkissä/mallissa. Ongelma jonka tietämällä voi välttää tai ainakin sen vaikutukset minimoida. Lisäksi etulinssin puhdistus muodostuu varmasti tavaksi, sillä roskia se ei siedä yhtään sivuvalossa, jos ei halua niiden näkyvän pallomaisina heijasteina kuvassa.

NIKKOR 24-70mm f/2.8G ED AF-S

Itsellä oli Canonin puolelta 24-70 2,8L joskus ja sen vaihdoin 24-105 4L IS:ään. Kumpikaan Canonin laseista ei ole aivan näin hyvä ollut kokonaislaadultaan. Kontrasti, terävyys läpi täyskennoisen kuva-alan, tarkennus yms. on tässä lasissa kyllä aivan ykkösluokkaa. Lisäksi erikoisempana juttuna on pidettävä vastavalosuoja lukitusta, joka oikeasti on lukitus. Canonilla esim. 16-35:ssa VV-suoja helposti pyörähti huomaamatta 45° väärään suuntaan ja tällöin saatiin nurkat kuvasta mustaksi. Tässä sitä ei pääse tapahtumaan, vaan se on kunnolla lukittu asentoonsa.

NIKKOR 70-200mm f/2.8G ED-IF AF-S VR:

Ensituntumalta vallan manion oloinen kakkula. Canonilla minulla oli vastaava 70-200 2,8L IS pitkään käytössä, kunnes vaihdoin sen Sigman 120-300:een. No tuohon Canoniinhan tätä pitäisi jollain tapaa verrata. Nikkor on aikalailla ohuemman ja pienemmän tuntuinen, vaikkakin mitat on miltei samat. Tuossa varmaankin hämää kapeampi bajonettipuoli, joten tuntuma on kuin olisi 4L IS kourassa. AF:ää kokeilin pikaisesti ja ihan mainioltahan tuo tuntui. Kuvalaadullisia testejä tai kokeiluja ei vielä ole, joten tästä lisää sitten kun tietoa on enemmän. Tässä on kanssa VV-suojan lukitus kunnossa, kuten 24-70/2.8G:ssä.

Nikkor TC-14E II.

Tällaisenkin olen Canoniin omistanut, mutta sen myin pois koska 5D ei tahtonut sietää sitä zoom-putkilla. Sigman kanssa minulla oli hetken Sigman oma TC ja se tuntui pelittävän 1DmkIII +TC +120-300 kombossa vallan mainiosti. Kiinteiden primeputkien kanssahan tämä ja 1.7x ois paremmin kohdillaan, mutta niiden hankinta saa odotella tärkeämpien kohteiden mennessä etualalle.

Tuossa väliajalla kävin ostamassa pienen tuikun pakettiin, koska sitä kuitenkin aina välillä tarvitsee. Paljoa käyttöä ei ko. vehkeelle ole, mutta joskus se on pakollinen ja silloin ei vain voi olla ilman. Nikonin salamajärjestelmästä on kyllä vain positiivista sanottavaa. Vaikken ehkä vieläkään ole sen kanssa 100% sinut, niin silti tuo valotuksen mittaus varsinkin täytesalamana on aivan eri luokkaa, mitä se oli Canonin vehkeissä. Onhan tuo käyttöjärjestelmä hivenen monimutkainen, mutta siihen kun pääsee sisälle niin samalla se on myös monipuolinen.

Kuitenkin, SB-900:

Kun pari taloa kävin kuvaamassa, niin huomasin etten pysty enää elämään ilman kulmaetsintä. Siis Tampereelle verkkokaupasta DR-5 kulmaetsin. Hintakin oli suht’ kohdillaan, 1/3 osan Rajalan verkkokauppaa halvempana.

Tämähän on aivan must, kun kamera on jalustalla 100-120cm korkeudessa. On suorastaan pirullista kyykkiä puolipolvillaan siellä takana kuvaamassa. Nyt vain kumartuu ja katsoo etsimestä. Lisäksi kun kamera on vietävä aivan nurkkaan, on tuosta iso apu. Canonissa minulla oli vastaava ja täytyy sanoa, että Nikkorin pojat vois tuosta kiinnityksestä ottaa kyllä oppia C:ltä. Tässä on etsimen suojalasi kierrettävä irti ja sitten DR5 kierretään siihen paikalle. Pysyy varmasti, mutta on melko työläs vaihdella. Canonissa se oli klipsihommeli, jolloin vaihdon pystyi tekemään 5:ssä sekunnissa. No kaikki ei ole näemmä ruusuilla tanssimista Nikonin puolellakaan.

Loppuyhteenvetona voin sanoa, että tähän mennessä pieniä käyttäjäpohjaisia virheitä lukuunottamatta pidän vaihtoa suhteellisen onnistuneena. Menee varmasti vielä aikaa, ennkuin Nikonin logiikka on samalla tavalla selkäytimessä, mitä se oli Canonin kanssa. Silti ei kaduta toistaiseksi hiukkaakaan. Jotain mitä ehkä jää vanhasta järjestelmästä kaipaamaan on EF 85 1.2L II. Sitten taas optiikkapuolella esim PC-E, perspektiivinkorjauslasit on kaikkien puheiden ja yhden oman kokeilun mukaan jotain, mikä on Canonista jonkin verran edellä. PC-E 85/2.8 tulee varmaan ostettua hyvinkin pian. Pidempiaikainen hankintakohde on 200-400 4 VR, joka on kyllä ruokottoman hintainen, mutta varmasti minun käyttöön ja kalustoon soveltuva pidempi tele-zoom.

Kuvaamisesta sen verran, että oikeastaan teen kaikenlaisia kuvauksia. Häitä, tapahtumia, henkilökuvia, urheilua, eläimiä, tuotteita ja kohteita/rakennuksia. En voi väittää, että olisin oikeastaan erikoistunut minkään tietyn kuvausalan kuvaamiseen. Pääkohde ns. taloudelliselta puolen on talot, joita kuvaan ainakin toistaiseksi vain Honkataloille. Harrastekuvaamisen puolella varmaan eniten kuvaan koiria, kuten tästäkin ketjusta voi havaita.

Niinpä, eihän näiden Pointtereiden kanssa tuosta seisonnasta tule ongelmaa. Eilisilta siesoskeltiin ja jahtailtiin kärpäsiä. Tänään tosin sain ruudulle jollain tapaa ‘lintuseisonnan’. Noh..varpunenhan se kohde  on, mutta kai tuo aina kärpäsen voittaa.

Kävästiin tuossa hellepäivän kunniaksi paikallisella koiranuittoaltaalla. Siinä on yleensä lämmin vesi jo heti 1. helteiden tultua, mutta kuten olettaa saattaa ainoa uinut koira oli Rhea. Uintihetkiä ei tullut kuvattua ja siinä tavattiin pari flättiä kanssa. Sumu hivenen arkaili, mutta olihan tuo 1. kosketus muihin isoihin koiriin kuin Rhea. Ei se kuitenkaan kovin innokas ollut tekemään leikintynkää niiden kanssa. Maalaisjärkistä varovaisuutta, arkuutta tuossa ei mielestäni paljoa ollut kuitenkaan. Siinä kuivassa kangasmetsässä sitten hivenen kuivattelua juosten. Siinä ohessa sitten opetellaan väistelemään kaikenlaisia risuja ja männynkäpyjä.

Isännän ollessa iltavuorossa pitää lenkittelyt hoitaa vielä klo 22 jälkeen. Hämärässä höntsäilyä harrastettiin tällä kertaa isolla hiekkamontulla ja löytyipä siitäkin pieni kangasmetsä vierestä. Hyviä paikkoja noi siinä mielessä, että todennäköisyys kohdata linnunpoikasia on aika häviävän pieni. Hiekkamontun ympäröimänä tuossa ei ole tullut edes käärmettäkään tavattua, joten siinä mielessä suht’ turvallinen juoksutuspaikka koirille. Vettä tosin menee aina 1,5l reissulla, mutta sitähän saa hanasta lisää. Pari kuvaa iltavalossa:

Näin se elämä palaa raiteilleen, festarit kuvattu ja sinne ‘oikeisiin töihinkin’ joutui menemää hellepäivän alkua viettämään. Juhannuksen aikana kävin päivisin koirien kanssa ulkoilemassa tuolla koirien koulutuskentällä. Oli mukavan autiota eikä haittatekijöitä liikoja. Lisäksi vaihdoin kutsunappulan koiralle tarkoitettuun makupalamakkaran palaseen, sillä tuon perus Canamin nappulan teho tuntui hivenen ‘väistyneen’ ja mielenkiintoisemmat asiat oli enemmän pinnalla, kuin äijän joutavat viheltelyt.

Näemmä kun helteet iskee päälle, niin Rhea ei meinaa jaksaa Sumun tahdissa. Ryökäle väsyy kuumuudessa liikaa ja ylt’ ympäriinsä vipeltävä energiapakkaus saa äläkän välillä aikaiseksi. Onneksi se kuitenkin perettää, eikä tunge aivan tolkuttomasti päälle… muutoin vois tulla vekkejä. Näitä ao. kuvia otettaessa tuota ongelmaa ei vielä ollut. Osa on kuvattu perjantaina ja osa eilen. Katsotaan tarviiko tänään lähteä lenkille alkuunkaan, vai riittääkö vain takapihalla varjossa loikoilu.

Tuli käytyä kuvailemassa jälleen kerran 3:n päivän rupeama Himosfestivaalia. Enimmäkseen keskityin bändien kuvaamiseen, joten kuvamateriaali on sen mukaista.

The Voice juhannus Himosfestival tarjosi musiikkia kahdella lavalla, The Voice lavalla jota voitaisiin nimittää päälavaksi, sekä Heräämölavalla. Heräämölava ei ainakaan bänditarjonnan mukaisesti ollut mikään sivulava, vaan täyttä rokkia läpi juhannuksen. K-18 festivaali ja huipput kotimaiset artistit takaavat sen, että kansa viihtyy ja joraa yön pikkutunneille asti.

Torstaina festivaali starttasi klo 19, joten päivän paahteesta ei kauaa tarvinnut nauttia. Se ei juhlakansaa paljon haitannut, sillä jo silloin oli nähtävissä yleisöennätys. Jo torstaina yleisöennätys oli havaittavissa, sillä porukkaa ei ole niin reippaasti lavan edessä aiemmin ollut koko festarin 11. vuoden olemassaolon aikana. Torstain kruunasi hieno aurinkoinen keli, joka saatteli kaikki kolmen päivän juhlijat alkuun. Aloituspäivän starttasi The Voice lavalla Irina. Muut esiintyjät olivat Haloo Helsinki, Disco Ensemble, Maj Karma, Eppu Normaali, Mokoma ja Stratovarius.

Lavojen musiikkirytmitys kulki niin, että kun joku artisti esiintyi The Voicella, niin seuraavaksi musiikkia tarjosi Heräämölava. Kun Heräämölava lopetti, alkoi jytinät The Voicella. Kahden lavan käyttö takasi sen, ettei musiikki loppunut ennen puoli kolmea juuri hetkeksikään. Kun toisella lavalla juonnettiin keikka loppuneeksi oli jo toisella ensimmäiset sävelet ilmassa.

Perjantain pilvisessä, mutta muutamaa hassua tippaa lukuunottamatta sateettomassa kelissä porukka bailasi ankarasti vaihtelevan musiikin voimin. Päivä starttasi jo klo 14.45 ja jatkui aina klo 2.30 asti lähes tauotta. Jotta kaksi lavaa ei olisi kyllin, sai perjantaista asti nauttia erinäisiä lisukkeita sisätiloissa n.1500 hekeä vetävällä HimosAreenalla.

Perjantain esiintyjät potkaistiin käyntiin Heräämölavalla Tuhkalehdon voimin ja päivää jatkoivat lavoja vaihdellen Finn Andersson, Stella, Movetron, Anna Abreu, Waldo’s People, Maija Vilkkumaa, Kotiteollisuus, Klamydia, Yö ja Stam1na. Illan päätti The Voice lavalla Uniklubi. Areenalla esiintyivät Raappana ja Asa & Jätkäjätkät.

Lauantain keli näytti alussa jopa huolestuttavalta, vähän väliä tuli niskaan pieniä sadekuuroja. Festarikansasta bilehaluista ei pientä vastoinkäymistä olisi voinut lukea. Porukkaa oli aivan järkyttävästi ja kuvaajan siirtyminen lavan edestä toiselle, ihmismassan läpi, kysyi jo Kalle Palandermaisia pujottelutaitoja ja hivenen pientä röyhkeyttäkin. Kansainvälisellä meiningillä suomalaisen musiikin kuvaamiseen medialle annettiin ohjeistuksena, että 3 ensimmäistä biisiä on kuvausaika ja sen jälkeen jätetään artistit rauhaan. Kuvasaldon kannalta tuo ei ehkä paras järjestely ole, sillä valomiehetkin säästelee parhaat paukkunsa aina keikan loppupuolelle, nousujohteisesti hekin laitteitaan käyttävät. No.. jos sataa, niin kuvataan sateella. Tässä tapauksessa pistetään bändit ‘purkkiin’ kolmen ensimmäisen biisin aikana. Poikkeuksen tähän tyyliin soi festarin ainoa ulkomaalainen artisti, eli Scooter. Pyrotekniikkaa oli sen verran, ettei 1. biisin aikana lavan eteen voinut mennä.

Lauantain starttasi Heräämölava Rubikin voimin. Heti perään The Voicelavalla esiintyi Scandinavian Music Group. Tästä festarin viimeisen päivän musiikkiannista vastasivat myös Don Johnson Big Band, The Crash, CMX, Apulanta, Paula Koivuniemi, Scooter (Ger) aina Heräämölavan viimeiseen artistiin, Popedaan asti. Jotta bileet ei ennen aikojaan loppuisi, saatiin vielä The Voice lavalla nauttia juhannuksen päätökseksi Tehosekoittimen musikaalisesta annista. Klo 24 aikoihin Areenalla jorasi kansa Cheekin voimin.

Tähän loppuun kävijäennätyksensä tehneen festarin saldoa, 38 000 henkeä ja 11 vuotta on Keski-Suomessa, Jämsän kupeessa saatu nauttia Suomalaisen musiikin parhaimmistosta. Kaikki hyvä siis loppuu aikanaan, mutta onneksi The Voice Juhannus Himosfestivaalista saadaan nauttia taas vuoden päästä ja te saatte nauttia siitä kuvien voimin:

Koko galleria:
GALLERIA 97 kuvaa

Hivenen opeteltu luoksetuloa ja suht’ hyvin se toimii, jollei oo aivan mahdottoman mielenkiintoisia häiriöitä. Pitää varmaan vaihtaa nappulasta parempaan tuo houkutin, kun rupeaa maastossa samaa hommaa harrastelemaan.

Luoksetulo takapihalla

Kuten arvostelevat huomaa, vanha koira toimii huonommin ja palkinto annetaan pennulle istumisesta.

Tämä viikonloppu vilahtaakin Himosfestivaalia kuvatessa, koirien kanss ei paljoa kerkiä harrastelemaan. Lisäksi olisi yhdet hääkuvat tehtävä, sekä kirkkokierroksen kuvat samoin. Touhua piisaa riittämiin.

Himosfestival ja Eppu Normaali:

Sitten vielä kirkkokierrokselta HDR:ää:

Tässä nyt Sumusta ja Rheasta vanhempia kuvatuksia. Ensimmäiset lähtee siitä, kun Sumu on rapian päälle 7vko ikäinen. Rhea täyttää 23.6 8v. Hyvin jaksaa ja pöhisee mokoma vielä, päinvastoin… jotain pentumaista on astunut sieltäkin esiin ;o)

Heti ensimmäinen ilta 5.5.2009 ja nämä kaksi nukkuivat kuin parhaat kaverukset. Otin hakumatkalle vanhemman mukaan ja 200km ajeltiin kotiinpäin. Sumu tosin etupenkillä häkissä ja Rhea takatilassa, koirien oikealla paikalla. Kotona tutustuminen sujui yllättävän nopeasti ja nykyään ollaankin aivan ‘paita ja peppu’ - meningillä liikenteessä.

Ekat iltanokoset:

Tässä otettiin ’sivupotretti’ n. 7.5vko ikäisenä:

8vko ikäisenä otettiin ensimmäisiä tapailuja ‘hiivintäseisontaan’ ja kohteenahan on luonnollisesti vanhempi koira Rhea:

Virtaa riittää, perus takapihalla säntäilyä:

“Jos on iso pää, siihen mahtuu paljon ajatuksia”:

Seisontaa senkun harrastetaan, kohteena Rhea, kuten kuvasta näkyy:

“Ja sitten sanot AAAA… tämä on hammastarkastus”:

Käväistiin tuossa Vappuna Pyhätunturin maisemissa, itseasiassa kylässä nimeltä Vuostimo, metsästyskaverin 50v juhlilla. Vanhempaa hunsvolttia en ottanut matkaan, vain Sumun. Olihan tuo outoa, ensin istuttiin 10h autossa ja sitten pääsi ulos säntäilemään. Vesikin oli aivan uusi elementti ja veneet varsin omituisia, murinan ja parin haukahduksen arvoisia kapistuksia. Rannalla käytiin useasti ja totuteltiin isompaan alaan, kuin tämä takapihan aitaus:

Lähdetään tässä valokuvaustekniikan puolella liikkeelle siitä kalustosta, mikä lähti myyntiin Nikoniin siirtyessä.

Juu, pistin 70-200 2.8L IS USM:n kiertoon ja vaihdoin otsakkeen mukaisen kakkulan. Lueskelin testejä, kehuja ja haukkuja, AF-ongelmia yms. ennen hankintaa. Kuitenkaan kun tuo 70-200 2.8L IS ei ole lähes puoleen vuoteen repusta poistunut, tuumasin että mitä hittoja mä sitä mukana kanniskelen. 2.8-valovoimaiselle telejatkeen kestävälle 120-300 mm optiikalle olisi käyttöä ihan kivasti

VV-suoja kunnon valurautaa:

Tuossa se nyt sitten fyysisesti on… aikamoinen jööti loppupelissä. Tarkemmin perehtyneille MTF-kartat:

Nonnii.. kun sain kakkulan kouriin, Mikekin sitä kokeili ja soveltuvasti tietenkin haukkui sen syteen ja saveen. Ei raukka saanut kuvia aikaiseksi klo 20 säkkipimeässä ISO3200 arvolla aukko selällään… eli paskahan tuon on oltava. No tästä en lannistunut vaan ajattelin viedä ko. kakkulan vielä lähemmäksi sitä, miksi sen olin hankkinut. Eli lähdin kuvaamaan liikkuvia kohteita. Mikäs sen mukavempi kohde, kuin oma koira pellolla. Se on helppo sinne viedä ja sitä pääsee päivittäin kuvaamaan, mikäli niin haluaa. Polttoväli, erittäin joustava paketti. Mä todella tykkäsin siitä että voit aika likikin tulla suht’ järkevästi laajaan päähän 120mm ja se on esim. koiralle ihan lyhyehkö polttoväli jo. Sitten voit kuvata sitä hiukan kauempaakin, niin liikkeetkin jää kulmanopeuden ansiosta hitaammiksi. Tätä koko hommaa vielä tehostin Sigman 1.4x telejatkeella, jolloin käytännön polttoväli oli 300mm x1.4 x1.3 (croppikerroin 1DmkIII:ssa) ja kinovastaavuudeksi saatiin siis mighty 546mm max.f4 valovoimalla. Eli toi on riittävästi kyllä, pikkutirpusista arempiin eläimiin.

Kamerakin oli samaan pakettiin uusi, eli vaihtui hivenen nopeampaan malliin 1DsmkII:sta. Eli kyseeseen tuli Canonin sarjahirmu, 1DmkIII.

AF-nopeus hyppäsi pykälän, mutta samalla tuli servo päällä paikallaan olevaan kohteeseen pientä rauhattomuutta. Tuon hommelin toi mukaan kyllä Sigma, sillä EF300 4L kakkulalla tuota ei tapahdu. Kuvalaatu oli suorastaan yllättävän hyvä… ylitti odotukset, vaikka tuota puolta tässä optiikassa onkin melko estottomasti kehuttu. Terävä jo f2,8 aukolta ja vain ripaus himmentäen erittäin tervää. Lasia ei käytännössä kuitenin edes tarvi tuon takia himmennellä. Yllättäen 1.4x Sigman DG APO telejatke ei paljoakaan kuvaa pehmennä, vähemmän kuin aiempien zoomi-telejatkekombojen kohdalla (esim. 70-200 2.8L IS ja Canon 1.4x TC II). Joku osasi mainita, että tekee säällistä jälkeä 5D:n ja 2x jatkeenkin kanssa, mutta mikä on säällinen, sitä en voi henkilökohtaisesti vielä taata tässä vaiheessa. Pitää joskus kokeilla. EF 70-200 2,8L IS:ssä huomasin pienen vastavalo-ongelman, eli soveltuvasta kulmasta koko kuva oli keltaista kontrastitonta mössöä. Heijastus oli niin vahva suoraan vasta aurinkoon kuvatessa. 120-300:ssa ei ko. ongelmaa ilmentynyt, mistä olin varsin tyytyväinen.

Rakenne, tulee mieleen venäjän ajat. Se on täyttä rautaa.. oikeasti muovia ei ole varmaan lasissa ollenkaan. Erittäin tukevan oloinen kapistus. Suurin huolenaiheeni oli tämän kakkulan AF. Miten hyvin se toimii kokonaisuutena. 1DmkIII:n kanssa Servo päällä paikallaan olevaan kohteeseen se hivenen hakee. Tuostahan mkIII:sta on jopa hivenen haukuttu, eli onko ongelma lasin vai rungon ? L-sarjalaisilla se ei sitä kyllä tehnyt. Onko tämä sitten ongelma vai ei, en ainakaan usko itselleni siitä muodostuvan pahaa probleemia. Telejatke poistaa tuon rauhattomuuden kokolailla täysin. Pistän tämän Sigman AF:n viaksi kuitenkin. Tietenkin pitää tähän huomauttaa, että molemmat, varsinkin kamera, on uusia ja mkIII:ssa on noita AF:n säätöjä joka junaan, enkä ihan kaikkea vielä ole syventävästi säätänyt ja testannut. Ehkä tuokin ongelma poistuu säätämällä. Lisäksi noissa on ollut back/fronfocus-ongelmia, mutta onneksi tämä yksilö oli vapaa ko. ongelmasta. Tietenkin uudemmat Canonit 1-sarjan III-versiot, 50D, 5DmkII jne. omaa optiikaan kalibroinnin, eli tuo on kotikutoisesti korjattavissa. Ennen näiden ongelmien kanssa käytiin huollossa.

Alle pistän 1s kestäneen sarja, eli 10fps testisarjan, reunapisteellä tarkennettuja ja rajaamattomia kuvia. Tuosta huomaa, että suht’ nopealiikkeisessä toiminnassa AF pysyy hienosti perässä, sillä 10/10 on tarkennukseltaan siellä missä piti. Ei siis valittamista. Toinen kohde mihin tätä ajattelin on noi bodykisojen kuvaamiset. Täytyy toivoa, että tuo AF:n pilkintä servolla ei vaikeuta tilannetta, mutta sitten käytetään single shot moodia, joka ainakin lyhyen testimäärän perusteella toimii kuin ajatus ja millintarkasti. Polttoväli on nyt aivan kohdillaan, eli parempi kuin kertaakaan aiemmin. Sieltä takarivistä tarvitaan valovoimaisia millejä ja nyt niitä on, sekä lisäksi kameran käyttökelpoiset herkkyydetkin hivenen kasvoivat.

Yhteenvetona:

Positiiviset asiat:

- Terävä jo täydeltä aukolta

- Toimii OK vastavaloon.

- Joustava polttoväli 2.8 valovoimalla

- Kestää hyvin 1.4x telejatkeen.

- Rakenne on reippaan tukeva ja sopivan vanhakantaisen metallinen, muovi lienee kokonaan tästä optiikasta puuttuva materiaali.

- Hyvä kertatarkennuksessa 1DmkIII rungolla.

Miinukset:

- Onhan toi aika mötkäle, eli ei mikään vaelluslasi

- ‘Vain 274mm todellinen polttoväli telepäässä’

- AF on ’sigmamainen’, eli pilkkii lopullisen kiinnioton kanssa servo päällä.

- Vakaaja uupuu

Saapi heittää kysymyksiä ja kommentteja, vastaan mahdollisuuksien mukaan.

Tässä siis 1s. sarja 1DmkIII:lla ja otsakkeen optiikalla:

Sekunnin sarja 1DmkIII +Sigma 120-300 2,8

Käväsimme Sirénin Miken kanssa pienet 670km lenkit Kouvolan seudun kirkoilla, näin juhannuksen aaton aattona. Olihan tuo taas ihan hauska keikka, koirat perässä boksissa ja sitten Mike kuvas samalla reissulla koira/kamera-kuvan blogin yläosaan. Kiersimme 3 kirkkoa ja niistä sitten 1 valittu kuva jokaisesta blogiin (tosin ei prior 1) kunhan nyt saan ne valmiiksi. Jälleen 1 kirkko meni kiinni aivan turhan aikaisin… klo 16. ja käveltiin jo ruukilla sinnepäin, niin kyltin kohdalla käännyttiin takaisin.

Käväisin myös Pekka Potkalla pyörähtämässä ja hivenen räpläilin Nikonin PC-E 85/2,8 kakkulaa ja pikatesti vakuutti, että tuo on se mille minulla on käyttöä. Taitaa tulla ostettua jossain vaiheessa henkilö- ja macrokuvauksiin se. MF-tarkennus, mutta so not. Kiitokset Pekalle kaffeista ja mahdollisuudesta kokeilla ne asiat, mitä siitä kaipas kokeiltavaksi !

Siitä sitten vielä illalla Järvenpäähän katsomaan Sumun siskoa kasvattajan luona. Hetki temmellettiin siinä pihalla ja urinaa/ärinää oli kosolti ilmassa. Khyl se siitä, huomasin kuitenkin että onpa toi pikkiriikkinen vs. narttupentu samasta pentueesta. Taitaa jäädä sinne alarajoille mitoissa, mutta kelpaa mulle ja oikeastaan toivonkin sitä, ettei siitä iso tulis.

Blogi tuleekin enimmäkseen olemaan koira- ja kuvausharrasteista , sekä kuvauskeikoista kertomista. Mitä muuta tänne ois kirjoitella, ei toistaiseksi kamalasti. Katsotaan kun saa taas monon vipottaan tuonen salin puolelle, niin jotain kuulumisa siitäkin sitten ehkä.

Aloitellaan tästä, näin 18.6. kunniaksi, kun tulee noita vuosiakin… tervetuloa seuraaman Sumun  ja Rhean eloa, sekä meikäläisen valokuvailuja.