Archive for December, 2009
Vuosi 2009 paketissa
Sivuston statistiikkaa ja pieniä hajatelmia vuoden varrelta.
Aloitetaan puhtaalla datalla.
Eli kuukaisittaiset kävijät listattuna. Kuva ladattu tässä 31.12.2009, joten se melko varmasti pitää kokolailla paikkaansa. Tuo kesäkuun kävijämäärä voi selvittyä pitkälti Himosfestivalin kuvilla, sekä jonkin verran talojen kuvauksilla. Lisäksi blogi on pykätty pystyyn 17.6.2009 ja sekin nostaa selkeästi tilastoja.
Mistä maista kävijät sitten pääasiassa tulevat, selvinnee seuraavasta:
Eli pitkälti kotomaispainotteisesti tämäkin kulkee. Joitakin hassuja USA:sta EU-alueelta ja Venäjältä. Luulen, että nämä selittyy enimmäkseen Honkatalojen (Polar Life Haus) kuvauksilla ja sitä kautta tulleella trafiikilla. USA:n porukka varmaan on enimmäkseen linkittäytynyt DeviantArtin ja Facebookin kautta.
Itseasiassa suorat linkkilistat, millä sivulle on tultu näkyy tästä alta:
Hivenen hakusanoista millä sivulle on ‘googlettamalla’ linkittäydytty, kun nekin on tuossa listattu:
Awstat antaa kyllä kaikenlaista mielenkiintoista dataa. Vuorokaudenajat, milloin sivustolle on tultu löytyy myös, eli aika iltapainotteista materiaalia on tämän sivuton kävijöille tarjottu:
Sitten vielä koko vuoden kävijöiden yhteenveto:
Mitä muuta sitten on tapahtunut vuonna 2009 ?
Ehkä tärkein yksittäinen tapahtuma löytyy uuden koiran hankinnan puitteista. Tawastian Sumu saapui kotiin tiistaina 5.5.2009. Kävimme koiran hakemassa Rhean kanssa kahdestaan, jotta käryt olisivat vanhemmalle koiralle tutut ennen varsinaista kuonokkain kohtaamista. Ilta sujahtikin ihan hienosti, hivenen jäykistelyä ja homma oli sitten leikkiä vajaa. Tässä vielä kuva Sumun ensimmäisen illan nukahtamisvaiheesta.
Sumu on jo koossa ohittanut Rhean, joten yhtä lutusia kuvia ei enää ole tarjolla.
Kuvausrintamalla oli hivenen vuotta aiempaa hiljaisempi kesä, mitä nyt ulkomaan reissuja tuli parikin kappaletta. Sveitsissä käväisin ja Pietari-Moskva linjalla. Suurin työllistäjä tuolla puolen on edelleenkin Honkatalot ja minulle se passaa varsin loistavasti. Joitakin häitä ja muutamia henkilökuvauksia tuli tuossa ohessa suoritettua. Lisäksi molemmat body- ja fitnesstapahtumat pakkotoistolle tallennettuna, kuten tavaksi on tullut. Näitä kisojen kuvaamisia voi enimmäkseen sanoa harrastekuvaamiseksi.
Kamerakalusto vaihtui Canonista Nikoniin ja vanhemmissa viesteissä onkin turinaa siitä riittämiin. Varsin tyytyväinen olen vaihdokseen ollut, joten ei siitä sen enempiä.
Metsästyshommat hoideltiin taas vanhaan malliin, Kuusamo-Vuostimo linjalla 10.9 alkaen ja sitten lokakuun loppupuolella vielä viikko Ruotsin Sattajärvellä. Molemmista näistä reissuista löytyykin turinaa aiemmista viesteistä.
Mitä tässä enempää, vajaa 6h vielä vuotta 2009 jäljellä ja silleen.
Hyvää vuotta 2010 kaikille tasapuolisesti !
No commentsEsitteitä Euroopan reissun kuvauksista
Jahas, jälleen on julkaistu muutama kuva taloesitteissä, tällä kertaa Euroopan Saksankielisille markkinoille suunnattuna. Polar Life Haus on siis Honkatalojen euroopan päässä toimiva myyntinimike. Nyt esitteisiin painettuja kuvia on kuvattu vuosi sitten kesällä, sekä menneenä suvena. Polar Life Hausin esitteen voit ladata pdf:nä tästä
Kanteen on päässyt Sveitsiläinen talo, jonka kävin kuvaamassa kesän aikana. Sisäsivuilta löytyy lukemattomia hienoja puurakenteisia taloja Ranskasta, Saksasta, Itävallasta, Suomesta kuin Venäjältäkin.
Skandinaavista desingniä edustaa +Talot. Myös tässä esitteessä on joitakin kuvia, Suomesta kuvattuna enimmäkseen. Myös tämän esitteen löydät pdf:nä tästä
1 commentPeltotöitä itsenäisyyspäivänä
Tässä ollaan koiruuksien kanssa lepäilty, kävästy välillä pelloilla etsimässä fasuja ja olla möllötetty vaan. Tänään kävästiin Sumun kanssa kahdestaan hivenen opettelemassa hakutyöskentelyä ja samalla yritettiin yhytellä fasaaneja riistatöihin. Haeskelu ei aukea vieläkään itsestään aivan täysin, mutta parempaan suuntaan tuo on homma on etenemässä.
Fasaanit löytyi vanhasta tutusta paikasta ja itseasiassa teimme tästä eteenpäin 3 riistatyötä. Kahdesta kerkesin kuvan näppäämään.
Hyvää tässä hommassa oli se, että Sumu pysähtyi kahdessa seisonnassa. Avanssi tuntuu olevan todella räväkkä, eli sen kanssa ei ainakaan toistaiseksi ole pienintäkään huolta. Koira oli 2. seisonnan jälkeen tuolla pusikossa istuallaan ja kun rämmin siinä kohti pysäytyspaikkaa, niin aivan meidän vierestä karkottui fasaani naaras. Lähellä oli, ettei menty perään, mutta onneksi sit-käsky toimi ihan siedettävän tehokkaasti ja Sumu pysyi siinä paikallaan. Tämäkin asia varmaan tulee vielä muuttumaan jossain vaiheessa, mutta näin sen pitäis toimia. Kokonaisuudessaan tuossa pusikoissa oli kymmenkunta fasua ja tätä samaista parvea seisokeltiin siis kolmeen otteeseen. Viikko takaperin samat mestat, joten eiköhän ne siellä ole vielä ensi viikollakin. Käydään katsastamassa ja harjoittelemassa… josko saataisiin parempaa kuvaakin aikaiseksi, siis sellaista jossa seisonnan kohde näkyy myös.
Loppumatka autolle palatessa meni ihan säntäillessä, tosin tehokkaan oloisesti yritti mokoma riistaa vielä etsiä, sitä kuitenkaan löytämättä.












